Close
Skip to content

NANNIC

NANNIC on belgialainen perheyritys kolmannessa polvessa. NANNICilla on oma tuotantolaitos ja laboratorio Heist Op Den Bergissä. Oma tuotanto mahdollistaa monipuolisen ja tinkimättömän työskentelyn tuoteinnovaatioiden parissa. Nannic onkin monella tuotteellaan edelläkävijä. Tuotteet ovat  saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja. NANNIC on tällä hetkellä edustettuna 41 maassa. Kansainvälinen yhteistyö on maailmanlaajuista. Naapurimaassamme Ruotsissa NANNIC hoitoloita on jo 300 kappaletta. www.nannic.com

Eurooppalaisen kosmetiikkateollisuuden vahva maine maailmalla perustuu tutkimukseen, tuotekehitykseen ja tuotteiden turvallisuuteen. Kosmetiikkateollisuus vahvistaa eurooppalaista taloutta työllistämisen kautta, mutta myös kosmetiikan suurten vientimäärien vuoksi. (lähde: Teknokemian yhdistys)

Runsaasti palkittuja tuotteita

  • 2016 NANNIC nimitettiin yhdeksi parhaimmaksi World’s Best Spa Brandiksi.
  • 2017 NANNIC radiofrekvenssihoito oli ruotsin varatuin kasvohoito Boka Directin kautta.
  • 2018 NANNIC Excellence -hoitokonsepti sai kauneuden Oscarin.
  • 2019 NANNIC Coup d’Excellence voitti parhaimman seerumin tittelin Virossa
  • 2020 NANNIC hoitokonsepti hiuksille voitti vuoden parhaimman innovaation tittelin belgiassa.
  • 2020 Herkän ja atooppisen ihon hoitovoide Age Contol Dry & Sentive Skin oli kolmen parhaan joukossa belgiassa valmistetuista tuotteista.
  • 2020 UV-Shield voitti ruotsissa erikoistuotteiden kategorian.
NANNIC

NANNIC Internationalin perustajat René Nagels ja Tine Janssens.

Autamme sinua

NANNIC INTERNATIONAL

NANNIC on belgialainen perheyritys kolmannessa polvessa. NANNIC on tunnettu bioaktiivisista hoitotuotteistaan sekä tehokkaasta radiofrekvenssihoidosta. NANNICilla on oma tuotantolaitos ja laboratorio Heist Op Den Bergissä. Tämä mahdollistaa monipuolisen ja tinkimättömän työskentelyn tuoteinnovaatioiden parissa. 

NANNIC

Tea.battilana@nannic.fi

NANNIC SUOMI

NANNIC suomen maahantuonti sijaitsee Porvoossa. Autamme markkinoinnissa ja koulutamme hoitolaitteiden sekä tuotteiden käyttöön. Nannic Suomi on  SKY-maahantuojajäsen ja teemme kansainvälistä yhteistyötä muiden maiden NANNIC-maahantuojien kanssa.